top of page

Ajankohtaista

Blogi: About
Blogi: Blog2
Writer's pictureMikko Merisaari

Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa

Tänä vuonna on kello kajahtanut pörssin lehterillä ennätyksellisen monta kertaa. Suomalaiset ovat oppineet sijoittamaan ja ottamaan vastuuta varallisuutensa kasvattamisesta. Uutterasti listautumisanteihin osallistuneilla on ollut monta kertaa syytä onneen. Markkinat uskovat tulevaan ja ovat suunnanneet eteen- ja ylöspäin reippaasti kuin Petteri ja muut Joulupukin porot jouluaattona.


Me Functosissakin olimme useamman yhtiön mukana suomalaista sijoittaja- ja vastuullisuusviestintää kehittämässä.


Yksittäisenä kohokohtana neuvonantajana Betolar Oyj:n listautumisessa. Betolarille kello kajahti 9.12. kaupankäynnin alkamisen merkiksi. Meillä on ollut hieno matka kannonkoskelaisen teknologiayhtiön reessä. Betolarin vähähiilinen betoni on varsinainen joululahja maailman ilmastolle.

Päättyvä vuosi on ollut yhtiöllemme muutoinkin vilkas kuin tonttujen jouluyö.

Olemme työstäneet tietotilinpäätöksiä edelläkävijäasiakkaillemme ja tehneet konseptin kehittämistä myös akateemisen maailman kanssa. Dataa löytyy yhä useammasta kaivoksesta ja pajasta, ja sen vastuullisesta hyödyntämisestä ja huolenpidosta on hyvä kertoa kaikille. Korvatunturin tonttujen muistiinpanojen GDPR:stä emme ole aivan varmoja, mutta tietotilinpäätösasiakkaamme ovat olleet datan hallinnassaan kilttejä muutoinkin kuin joulun edellä.

Kiitämme asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta vuodesta. Nyt on markkinoiden ja datapajojen aika hiljetä hetkeksi jatkaakseen uusin voimin vuonna 2022.

Toivomme, että kukin meistä saa hetken kiireiltään hengähtää ja rauhoittua jouluksi kuuntelemaan joulun kellojen hiljaista ääntä.

Jatketaan ensi vuonna jälleen yhteistä matkaamme.

Mikko ja Taneli

Comments


bottom of page